Jatketaan haastatteluiden sarjaa: Matti Sakkara, Team F.I.S.H:n kantavia voimia ja edellisen blogin haastatteluvieraan Pertun oppi-isä. Matti tokaisi minulle viime kesänä, että hän on iänikuinen kakkonen. Heh, Hopea ei ole häpee, vaan kerrassaan loistosuoritus ja jos sitä on tasaisesti kakkonen on se parempi kuin kerran ykkönen ja pari kertaa kymmenes :) Vierekkäin olemme olleet useita kertoja ja tähän mennessä on joka kerta tullut Matilta pataan, oppia ikä kaikki! Pitemmittä puheitta, Olkaapa hyvä:

KILPAONKIJA: Mikä oli ensimmäinen kalasi ja miten sen sait?
Eka
kala taisi olla Kivennuoliainen ongittuna tosta lähi "joesta
"Taasiasta, siellä tuli kesäisin paljon ongittua ja onginnan
alkeet ,varsinkin koukun pienentäminen ja kohon herkistäminen tuli
tutuksi. Siihen aikaan Taasiassa meidän kohdalla oli kohtalaisesti eri
kalalajeja (turvasta-kivennuoliaisiin).
KILPAONKIJA: Milloin aloitit kilpaonginnan ja miksi?
Alkuun
tuli käytyä matokisoja joskus 1980 luvun alussa, sitten tuli mukaan
kaiken maailman taikinasyötit ja niistä huomasi että kalantulo
moninkertaistui niitä käyttäessä. Sitten pikkuhiljaa alkoi itse
kehitteleen "mäskejä" jos niitä voi niiksi kutsua, maatilan omista
tuotteista. Kimolankanavalla oli MM-karsinnat joskus 1980 luvulla, ja
olin siellä katsomassa touhua siinä sitten sai kipinän että toi on
mun laji!
KILPAONKIJA: Ketä pidät "oppi-isänäsi/-isinäsi", vai oletko kenties täysin itse oppinut?
Iitin
kalamiehissä kun aloitin ongintaharrastuksen, niin seuran vanhemmat
onkijat auttoivat alkuun - kiitos siitä heille. Pertun kanssa tuli
paljon kokeiltua ja testattua kun oltiin vielä Iitin kalamiehissä ja
se oli hyvin opettavaa aikaa, siiitä on ollut valtavasti hyötyä
onginnan kehittämisessä - kiitokset siitä Pertulle! Sitten
varsinaiset "oppi-isät joita kilpaonginnassa tuli seurattua ja
kuunneltua olivat sen ajan parhaat onkijat eli Ari Paataja ja Jari
Seppälä. Nykyään ollaan Jarin kanssa samassa joukkueessa ja
olemme saaneet erittäin hienoa yhteistyötä aikaiseksi(KILPAONKIJA: Juu se on kyllä huomattu :)).
KILPAONKIJA: Paras ja huonoin kilpailusi?
Paras
kisa oli varmaan Belgian seurajoukkuekisa. Siinä ei ollut mitään
ylimääräistä sähellystä kisan aikana, kun treeneissä kaikki osu
kohdalleen ja taustajoukot teki kaiken tarvittavan työn treeniviikolla
ja kisassa. Oli yksi helpoimpia kisoja onkia tosin hermot piti pitää
kurissa kun kalaa ei heti alkanut tulla. Yksi varmaan omasta mielestä
huonoin kisa oli viimevuoden SM-kisa Saimaan kanavalla vaikka se
silloin tuntui ihan hyvältä, mutta se 8g(KILPAONKIJA: Hyviä on Matin kisat olleet jos tuo huonoin, se että häviää vain 8g on huonoa tuuria). No huonot kisat yleensä pyrkii unohtamaan.
KILPAONKIJA: Montako kertaa olet edustanut Suomea, ja missä ja milloin?
Ihan
tarkkaa lukuja ei ole mutta olisko 7 kertaa MM-kisat ja 4 kertaa
EM-kisat sitten, Seurajoukkue MM-kisoja 8 kertaa ja PM-kisoja pari
kertaa. Tänävuonna tulee MM-kisa ja seurajoukkue MM-kisa lisää(KILPAONKIJA: missä ollaan mukana Matin joukkuetoverina, innolla odotetaan kesäkuuta ja Serbiaa!!).

KILPAONKIJA: Paras sijoituksesi kansainvälisellä tasolla joukkueessa ja henkilökohtaisesti?
Belgian
Seurajoukkue kisa on varmaan paras (FISH joukkueena 6) ja oltiin
toisena päivänä toiseksi paras joukkue. Henkilökohtaiset parhaat
pisteet samoissa kisoissa 3 ja 4 yht 7 pistettä. Varsinaisissa
MM-kisoissa tulokset ovat olleet melko vaihtelevia, tosin kerran
EM-kisoissa olisi kolmen joukkoon riittänyt joukkueelta jokaiselle se
yksi kala, mutta kun ei, niin ei.
KILPAONKIJA: Isoin kilpailusaaliisi ja mistä sen sait?
Taitaa olla Hirvijärven Baltic Sea club championshipin 2009 sunnuntain voitto tulos 20,190kg ja yhteistulos 38,900kg(KILPAONKIJA: No niin tässäkin erittäin hieno voitto, eikä mikään kakkossija :D).
KILPAONKIJA: Turhauttavin kilpailupaikka, miksi?
Joet
tuppaa oleen sellaisia on/off paikkoja joissa meinaa taidot olla
koetuksella. Oikeastaan Suomessa ei ole semmosia kuin ehkä
"Kokemäenjoki", joka on omalta kohdalta ollut sellainen. Ulkomailla
yksi yli muiden on - Trend Nottingham(KILPAONKIJA: Taitaa olla samainen joki, jonka Jurri on ristinyt Nothinghamiksi :D).
KILPAONKIJA: Suosikki kilpailupaikka, miksi?
Vaikeita
kysymyksiä! Saimaankanavan hevoshaka on yks suosikkini
tasaisuudellaan, toinen Hirvijärvi kalastoltaan, sekä teknisesti
haastava onkipaikka. Kyläsaari omalla tavallaaan erittäin
mielenkiintoinen.
KILPAONKIJA: Isoin kalasi ongella?
3
kg karppi Kyläsaaresta taitaa olla vielä kookkain kala mikä on tullut
ylös kilpavehkeillä, isompia on ollut kyllä kiinni ,esim. varmaan
lähelle kympin ruohokarppeja Kroatiassa, mutta aina on joku paukkunut
hajalle ennen kuin kala on edes pysähtynyt!
KILPAONKIJA: Hauskin kilpaonginta kokemuksesi?
Aina
sattuu ja tapahtuu mutta, ei nyt erityisesti muista mitään hauskaa
tapahtumaa. Tosin Unkarin MM-kisa joku vuosi sitten jäi mieleen näin
jälkikäteen hauskana reissuna. Ensin mentiin "Huniksen" kanssa autolla
Unkariin Velenceen välineiden kanssa ja muut tuli lentäen. Kun
päästiin Unkariin niin aurinko paistoi ja oli lämmintä. Kun treenit
alkoi niin kelit muutui totaalisesti todella kylmäksi ja sateiseksi(KILPAONKIJA: juu olin paikalla todistamassa tuota kylmää ja sateista jaksoa).
Siinä oli porukka ihmeissään, kun ei oltu varauduttu kyseiseen
keliin ja miltei kaikki sairastui jonkinlaiseen FLUNSSAAN ja
majatalo, jossa asuttiin kuulosti
aamulla lähinnä keuhkoparantolalta. Jälkitauti taisi muutamilla
kestää pari kuukautta, no, silloin ei naurattanut mutta muuten hyvä
reissu.
KILPAONKIJA: Hauskin juoru mitä olet kuullut itsestäsi?
En
ole oikeestaan itsestäni kuullut juoruja mutta, sanonta "mäskimatti"
on tullut tutuksi. Tosin jonkinlaiseksi "partin tuhoojaksi"(KILPAONKIJA: Haha, vieläkö ihmettelette miksi Sensaksen parteissa lukee sponsored by M.Sakkara :D :D ) on on myös kutsuttu.
KILPAONKIJA: Kuka on mielestäsi maailman paras kilpaonkija ja miksi?
Alan
Scotthorne on kyllä ykkönen tällä hetkellä, mutta Will Raison on
kyllä hyvin lähellä samaa tasoa ja molempien onginta on niin helpon ja
rauhallisen näköistä.

KILPAONKIJA: Mitä olet oppinut viimeisen 12 kuukauden aikana, mikä sai enemmän kaloja sumppuusi?
Kyllä se on ollut tarkkuus kaikessa mitä tekee onkiessaan ja periksi antamattomuus oli tilanne mikä tahansa.
KILPAONKIJA: Suosikki välineesi ja miksi?
Partti
on aina ollut se ykköskone kun on lähdetty kisoihin tai treenaamaan
onkimista. Sen hallitseminen eritilanteissa on tärkeää. Kelaonginta
on myös eri muodoissaan mielenkiintoinen ja tarkkuutta vaativa laji.
KILPAONKIJA: Muita harrastuksia?
Venettä olen yrittänyt ajella karille niin merellä kuin järvillä aina
kun on aikaa. Ammuntaa olen harrastanut eri muodoissa vähän ja
talvella tulee vähän rakenneltua erilaisia pilkkejä, vaappuja ja
jerkkejä omaan käyttöön.

KILPAONKIJA: Tavoitteet kilpaonginnan suhteen?
Tällä hetkellä tavoitteet on ollut lähinnä seurajoukkueen pärjääminen niin kotimaassa kuin ulkomailla.
KILPAONKIJA: Mikä motivoittaa nykyään sinua kilpailemaan?
Välillä
on motivaatiot vähän hukassa kun ei meinaa enää jaksaa treenata
kisoihin, mutta sitten tulee joukkuekaverit avuksi ja yleensä motivaatio
löytyy yhteisissä treeneissä ja kaikki tehdään joukkueen
pärjäämiseksi.
KILPAONKIJA: Kuinka tärkeänä pidät "arvontaonnea"?
Kyllä
hyvällä onkijalla on yleensä arpaonnea, mutta ei se kaikkea
ratkaise. Sektorilla on voitettava kaikki muut, jos meinaa voittaa ja
siihen ei aina arpaonni riitä.
KILPAONKIJA: Mitä mielestäsi voitaisiin parantaa Suomen kilpaonginnassa ja miten kehittää Suomen maajoukkuetta?
Nyt
minusta ollaan menossa parempaan suuntaan. Kun näkee kisoissa että
panostetaan eri välineillä ongintaan eikä vaan oteta sitä helpointa
tekniikkaa heti käyttöön. Tossa Hollannin MM-kisoissa tuli ilmi miten
paljon ollaan jäljessä houkuttelussa eri tekniikoilla. Esim. meillä
Suomessa on melkein aina surviainen ja jokeri houkuttelussa kisoissa
jollain tapaa mukana. Mutta mitä sitten, kun tulee kisa missä
surviainen ja jokeri ei toimikkaan? Kärpäsentoukilla ja pinkiellä
tapahtuva houkuttelu eri muodoissaan on vielä Suomalaisilta hiukan
hakusessa, pitäisi olla kisoja jossa surviainen on kielletty niin
tämäkin tietotaito alkaisi kehittyä.
Maajoukkue
tarvitsisi enemmän innokkaita taustahenkilöitä. Nykyään on
muutamissa kisoissa onnistuttu, kun on ollut hyvä kapteeni ja
taustajoukot ovat tehneet erinomaista työtä joukkueen eteen.
Kilpaonkijana arvostan näitä taustahenkilöitä ja heidän tekemää työtä
erittäin paljon(KILPAONKIJA: Amen). Jonkinlainen sponsori joukkueelle ei myöskään olisi pahitteeksi.
KILPAONKIJA: Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
Pinnallisen rauhallinen, harkitseva ja säheltäjä.
KILPAONKIJA: Miten mäskit ovat mielestäsi kehittyneet siitä kun aloit niitä käyttämään?
Alkuaikoina
tein mäskit itse eri aineista sekoitellen ja nekin toimi ihan hyvin
kunhan käytti niitä oikein. Itse asiassa kokeilin yhtä vanhaa mäskiä
viimevuoden karsinnassa ja hyvin se toimi. Nykyään olen kyllä käyttänyt
Sensaksen valmismäskejä ihan niiden helppouden ja sekoitettavuuden
takia. Leamin käyttö on lisääntynyt mäskin seassa sen rakenteen
muuttamisessa tilanteen mukaan ja syöttien pohjaan viemiseksi.

KILPAONKIJA: Miten tärkeä oikea mäski mielestäsi kilpailussa on?
Mäskin
osuutta yleensä liioitellaan. Se mitä se on, ei ehkä ole niin
ratkaisevaa kuin, se miten sitä käytetään, minkä värinen se on ja miten
se toimii rakenteellisesti onkipaikalla pohjassa.
KILPAONKIJA: Jos olisit Suomen Mark Downes, ketkä 6 muodostaisivat Suomen maajoukkueen?
Tällä
hetkellä on 10-15 miestä Suomessa, joista kuka tahansa voisi olla
joukkueessa. Ketään en voi nimetä, koska se pitäisi tehdä tulevan
kisapaikan mukaan. Näissä onkijoissa on tietyn osa-alueen osaajia ja
sitten on onkijoita, jotka hallitsevat kaikki välineet.
KILPAONKIJA: Kenen onkijan haluaisit vihoviimeisenä viereiseen ruutuun Suomessa? Entä ulkomailla?
Yleensä
on helpompi onkia sellaisen vieressä, joka tietää mitä tekee ja eikä
pilaa muiden ongitaa omalla sähläämisellä, ketään mainitsematta.
Ulkomailla on melkein kaikki mestarit onkineet vieressä ja turpaan on
melkein aina tullut enemmän tai vähemmän! Vaikea on ketään mennä
nimeämään, Bobby Smithers oli kyllä aika paha suustaan, mutta hyvässä
mielessä. Kerran ongittiin vierekkäin Portugalissa ja Bobby sai
partin jotenkin tyrkättyä maa-ampiaisten pesään, niin tuli vikkelä
lähtö molemmille ruudusta. Siinä sai sitten järjestäjä jonkilaisen ärräpää ripityksen. R.I.P (KILPAONKIJA: HAHA, toihan olikin hauska juttu, olisi ollut hienoo nähdä Matti juoksemassa ampiaisia karkuun :D).
KILPAONKIJA: Mieluisin kalalaji onkia?
Lahnahan se on ollut tähän asti, mutta nykyään on osattava onkia muitakin lajeja pärjätäkseen.
KILPAONKIJA: Mielestäsi Suomen tasapuolisin kilpailupaikka?
Saimaankanava ja "hevoshaka" on minusta tasasin, jos osaa ja tietää mitä tekee.
KILPAONKIJA: Ehdotuksia uusiksi kilpailupaikoiksi?
Pitäisi löytää monipuolisempia paikkoja ja etenkin virtaavan veden kisoja pitäisi olla lisää. Esim. Kymijoki Koria on hyvä, mutta vähän epätasainen. Sitten varmaan löytyisi Kokemäenjoelta ja Pohjanmaan joilta hyviä paikkoja. Joet tuppaavat olemaan vaan hiukan tulvaherkkiä vesistöjä.
KILPAONKIJA: Onko sinulla ajatusta miten saisimme nuoria mukaan kilpaonkitoimintaan?
Nuorten
mukaan saaminen on nykyään vaikeeta kun on niin paljon muita
harrastus mahdollisuuksia. Jos joku nuori haluaan kalastuksen pariin,
kyllähän se on niin, että jonkun se on sinne vietävä. Joko kotona on
innokkaita harrastajia tai sitten on jonkun alan harrastajan otettava
nuori mukaan, niinkuin minulle kävi.
KILPAONKIJA: Kumpi sinulle on tärkeämpää, henkilökohtainen menestys vai joukkuemenestys?
Joukkueen menestys tulee aina ensin, koska jos joukkue menestyy niin siinä tulee aina henkilökohtaisia menestymisiä.
KILPAONKIJA: Mikä on mielestäsi suurin "jarru" Suomen kilpaonginnan kehittämisessä?
Jonkilainen epäluulo ja asioiden tekeminen vaikeeksi. Sitten joukkuehenkeä pitäisi löytyä lisää tekemiseen.
KILPAONKIJA: Onko sinulla isoissa kisoissa aina "maximit" syöttejä?
"Maximit"
on aina tilanteen mukaan, mutta se ei tarkoita sitä että kaikki
käytetään kisan aikana. Esim. kisan aikana saattaa mennä tosi vähän
syöttejä jos olosuhteet ei kestä ylläpitoa millään konstilla.
KILPAONKIJA: Syötit, ostatko ne vai näetkö itse vaivaa niiden keruuseen/kasvattamiseen?
Nykyään
ostan miltei kaikki syötit koska ne saa tuoreena kisoihin. Ennen
tuli kasvatettua kärpäsentoukkia omaan käyttöön, mutta koukkumadot tulee
vielä kaivettua kompostista.
KILPAONKIJA: Match Fishing lehteä kun lueskelee niin "Preparation is the key", miten tärkeää hyvin valmisteltu kilpailu on?
Se
on erittäin tärkeä! Kun kisapaikasta on kaikki mahdollinen tiedossa ja
siihen on saatu treeneissä hyvä tuntuma, välineet on balanssissa ,
syöttämistekniikka oikein tiedossa ja houkutusaineet & syötit
kohdallaan, niin onkijan on helpompi lähteä kisaan koska muuttuvia
tekijöitä on vähemmän.
KILPAONKIJA: Jos sinulla olisi laittaa 3000€ uuteen parttiin, mikä se olisi?
Se olisi todennäköisesti Sensas. Olen sen verran merkkiuskollinen, mutta toinen vaihtoehto olisi Milo.
KILPAONKIJA: Sana on vapaa...
Vanhenpana
onkijana on tullut seuratuksi lajin kehitystä parikymmenen vuoden
aikana ja kovasti on jotkut asiat muuttuneet niin kaluston kuin
tekniikkojen suhteen. Myös ovat onkijat vaihtuneet, mutta vielä on
alkuaikojen onkijoita mukana- tosin osa jo eläkeiässä mutta vielä
aktiivisesti mukana. Moni nuori lupaava onkijan alku on lopettanut
parikymppisenä, kun muut tärkeämmät asiat menee harrastuksen edelle.
Uusille
alan harrastajille ja nuoremmille onkijoille, jotka haluaa kehittyä
onkijana voisi sanoa seuraavaa: Opettele onginta- ja
syöttämistekniikka niin, että se on rutiinia. Ja tekeminen pitää olla
tarkkaa ja harkittua onkii sitten millä välineillä tahansa ja aina voi
tulla kysymään asiota meiltä vanhemmilta onkijoilta.
Jäitä poltellessa terveisin Masa!

KILPAONKIJA: Matille paljon kiitoksia hyvästä ja ennen kaikkea nopeasta vastauksesta. Hyvää Pääsiäistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti