keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

EM 2012, Merida, Espanja, Keskiviikko

Tänään olimme boksissa numero 20, jossa ei tietenkään eilen kukaan onkinut. Joten syöttö puuttui siitä ruudusta. Vieressä boksissa 19 Portugali ja toisella puolella tyhjä boksi, joka ei tod.näk ole kilpailuissa mukana.

Itse ongin Portugalin viereisessä reunassa. Alkuun tunnin verta salakkaa 9m partilla, jota tuli kyllä paremmin kun eilen. Portugalilainen vieressä karkuutti karpin kelalla ja hetken päästä sai Carassion, joten tuumasin nyt pitää siirtyä kelalle. Kelalta sain Karpin 2070g, Hybridin noin 1kg, 3 Carassioo josta isoin noin 700g. Lisäksi yhden karpin kanssa meni siimat poikki, osittain omaa tyhmyyttä sillä koukun vieressä oli pientä nirhamaa, mutta ajattelin että kyllä se kestää.... 4h jälkeen kalaa oli 6700g.

Ekroth onki vieressä enemmän salakka, sai kelalla yhden Carassion, kalaa 4600g
Tappi oli seuraava ja arviolta kolmisen kiloo salakkaa(ei punninnut), sai punnituksen jälkeen iltapäiväsessiossa noin kilon hybridin.
Sitten oli Peksu, salakkaa 3,5kg ja iltapäiväsessiossa, mikäs muukaan kuin BARBI ja ylös asti :D :D
Toisessa reunassa Hunis, jolla oli tänään vähän hiljaisempaa, puoli kiloo salakkaa.

No huomenna boksina on 13, boksista 12 on mätetty kalaa huolella. Eilen Englanti ja tänään Belgia, huhujen mukaan parhaalla noin 35kg!!! Pistetään Hunis boksin 12 puoleiseen reunaan niin eiköhän ala Sepollakin tapahtumaan.

Päivä oli erittäin lämmin, nahka palaa aurinkorasvasta huolimatta. Huomenna ei ongita kuin 1.erä 10-14, koska kello 18 on avajaiset.

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa:

tiistai 19. kesäkuuta 2012

EM 2012 Merida, Espanja, Tiistai

Nyt tuntuu siltä että ollaan pihalla ja pahasti, mikään mikä toimi 2010 ei tunnu toimivan. Espanja oli vieressä ja näytti mistä kana pissii, heillä joka jätkällä varmaan 15kg ja meillä ei juuri mitään. 
Kukaan muu ei edes punninnu kuin allekirjoittanut 2,720kg, saalis koostui 4 carassiosta, 2 piikkimonnista ja salakoista.
Marko sai kaksi "m***un" mittaista barbia, carassion ja yhden hybridin.
Hunis vain salakkaa.
Tappi 3 carassioo ja salakkaa.
Peksu carassion ja salakkaa.
Salakkaan panosti kaikki paitsi Marko ensimmäisen tunnin, mutta kun sitä ei ole niin eihän sitä saa. No huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

EM 2012, Merida, Espanja

Joukkue treenasi ensimmäisen päivän boksissa 8, joka on osa B-sektoria. Peksu onki salakkaa partilla 3h40min ja sai 8,5kg. Salakkaa tuntui olevan joki täynnä ja paljon enemmän kuin 2010 MM-kisoissa.
Salakka häiritsi jopa kelalla ongintaa ja tuuli yltyi päivän aikana tehden siitä vielä vaikeampaa. Lopussa sain partille tulemaan muutaman isomman kalan eli 650g Carassio ja 1550g Karppi. Ekroth sai myös yhden Carassion, mutta siihen jäi ensimmäisten treenien "isot" kalat.

1,5kg karppi oli aivan yhtä hullu kun MM-kisojen karpit, kaikki langat meni taas pihalle, mutta ylös otto oli nopeampaa kun top5 osaan oli rakennettu Prestonin deep water pulla kit.

Lisää tarinaa huomenna jos jaksaa ja muistaa kirjoittaa....

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Seurajoukkueiden MM-2012 Cabeção, Portugali

Soitin Sepolle kuulumisia Portugaliin. Ensimmäinen päivä on kisailtu ja Team F.I.S.H. on ihan hyvissä asemissa yhdeksäntenä. Kilpailussa saalis koostui käytännössä kahdesta lajista eli salakoista ja karpeista. Ensimmäisen päivän sektorivoitot olivat 4-11 kiloon. Lämpötila oli tänään reilu 30 astetta.
Kilpailussa on mukana 20 maata.

1 päivän tulokset:

Timo Ylitalo 3p 5,9kg Sektori A
Matti Sakkara 3p 8,7kg Sektori B
Jari Seppälä 9p noin 3kg Sektori C
Seppo Pönni 18p noin 0,5kg Sektori D
Ville Rämä 14p 1,184kg Sektori E

Tilanne 1 päivän jälkeen:
1. Italia 13p
2. San Marino 26p
3. Ranska 27p
4. Englanti 32p
5. Kroatia 40p
6. Belgia 41p
7. Espanja
8. Portugali
9. Suomi 47p
10. Saksa 47p
jne...

Kireitä siimoja huomiseen Team F.I.S.H.!!!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pahalampi parikisa 19.05.2012

Sää suosi onkijoita, ei niin ikään kilpailua. Edellinen päivä oli ollut kylmä eikä yökään lämmin ollut. Tämä vaikutti selvästi kalojen liikkuvuuteen ja syöntihalukkuuteen, joka tosin jollain pareilla oli hieman parempaa :)

Kaikki saapuivat kisapaikalle ajoissa, joten päätimme aikaistaan aikataulua puoli tuntia. Suoritimme arvonnan ja alkoi valmisteluaika, valmisteluaikaa oli vajaa 1,5h, joka oli kyllä aika nahee. 
Emme Peksun kanssa olleet järin tyytyväisiä arvottuun paikkaamme, tosin pieni toive oli takaraivossa että jos kuitenkin kalat olisivat tässä päässä lampea. No kyllähän ne osittain olivatkin, harmi vaan että viereisessä ruudussa! 

Kaikki kunnia Ollille ja Jarkolle hienosta vedosta, lukumäärää oli paljon, sillä isoin kala parilla painoi vain 640g(ruutana). 

Hienosti(järkevästi syötetty) onkivat myös Pönni & Rantala, joilla tahti vaan kiihtyi loppua kohden ja kisa kuulemma loppui kesken.... No muut saattoivat olla eri mieltä.

Peksun kanssa vedettiin sit voittajien viereisestä ruudusta(grillin kulma) hiukan huonommin, ei hävitty kun melkein 10kg. Valopilkkuna 515g ahven, eli lammessa alkaa oleen pikku särjen teurastajia. Tuo ahven oli muuten vielä koiras, että kuinkahan isoja ne mammat ovat.....
Karpeista ja isoista suutareista ei vieläkään havaintoa, vieläköhän ne ovat horroksessa?

Tulokset:

1. Olli Ruohola 11275g / Jarkko Kolinkanta 3210g, yhteensä 14485g, isoin kala Olli 640g ruutana
2. Seppo Pönni 7155g / Pekka Rantala 3675g, yhteensä 10830g, isoin kala Pekka 790g lahna
3. Ville Lehtinen 3320g / Pekka Rintamaa 1560g, yhteensä 4880g, isoin kala Ville 665g lahna
4. Mika Suhonen 2800g / Tero Kauriinmäki 2035g, yhteensä 4835g, Kisan isoin kala Mika 825g lahna
5. Harri Lindberg 2670g / Juuso Tamminen 630gx1,5, yhteensä 3615g
6. Ari Sakko 2255g / Risto Knuutinen 1030g, yhteensä 3285g
7. Arja Taponen 1045gx1,5 / Juhani Taponen 1415g, yhteensä 2983g

Paikat:
1. Suhonen/Kauriinmäki
2. Pönni/Rantala
3. Taposet
4. Lindberg/Tamminen
5. Sakko/Knuutinen
6. Lehtinen/Rintamaa
7. Kolinkanta/Ruohola


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kilpaonkija haastattelee...

Tällä kertaa vuorossa on Jyri Bemerståhl. Kilpaongintaa jo pitemmän aikaa harrastaneena Jyrillä riittää varmasti mielenkiintoista tarinaa luettavaksi, pitemmittä puheitta, olkaapa hyvä:

Kuva: Pasi Okkonen

KILPAONKIJA:Minkä ikäisenä aloitit kilpaonginnan?
JYRI: 13V.
KILPAONKIJA: Miten kilpaonginta on muuttunut niistä ajoista?
JYRI: Harrastajia huomattavasti vähemmän, mutta toisaalta osaaminen parantunut. Välineistö kehittynyt parempaan suuntaan vaikka perusajatus on sama. Nykyään valmiit mäskiseokset ylisimpiä ja syöttivalikoima laajempi.  Huomaa että kaupallisuus korostuu ja välineet paljon käytännöllisempiä nykyään. Osataan käyttää eri kalastusmenetelmiä paremmin ja nykyään keskitytetään kisoissakin tiettyyn lajiin.
KILPAONKIJA: Mikä oli ensimmäinen kalasi ja miten sen sait?
JYRI: Ahven ja mato-onki noin 4 v.
KILPAONKIJA: Ketä pidät "oppi-isänäsi/-isinäsi", vai oletko kenties täysin itse oppinut?
JYRI: Koko kilpakalastustouhuun minut houkutteli mukaan Ahosen Kalevi, mutta kilpaongintaan perusteet sain Tuusulanjärven urheilukalastajiin kuuluneet: Teuvo Patronen, Matti-Pekka Virtaniemi ja Ari Paataja ja moni muu siellä häärännyt jäsen. Sittemmin kilpaonkiporukka erkaantui ja syntyi FINTEAM Garbolino 1994.
 
KILPAONKIJA: Miten hyödyllisenä omalle kehityksellesi pidät viime vuoden EM-joukkueessa onkimista, toisin sanoen mitä jäi reissusta ”käteen”?
JYRI: Tärkein seikka minkä huomasin oli että omia voimavaroja olisi pitänyt jakaa tasaisemmin koska voimat loppui sunnuntain kisassa. Välineet(peruspaketti) pitää olla kunnossa ja aktiivinen joka jutussa mitä tekee. Takamiesten merkitys ihan älyttömän tärkeä. Kaiken kaikkiaan reissu teki sen että haluaa lähtee uudestaan.
KILPAONKIJA: Paras kilpailu jonka muistat?
JYRI: Jos ajatellaan henkilökohtaisesti niitä on yllättävän monta. Pieniä onnistumisia, mutta kai se paras muisto on maajoukkuealkukarsintojen voitto Vantaanjoella 1990 tai 91 missä n. 200 osanottajaa ja kaikki Suomen huiput mukana. Kilpailuissa mukana olleena niin Naisten MM-onki Etelä-Afrikka kapun tehtävissä.
KILPAONKIJA: Montako kertaa olet edustanut Suomea, missä ja milloin?
JYRI: 1 kerran, EM-kisat  Puola 2011.
KILPAONKIJA: Isoin kilpailusaaliisi ja mistä?
JYRI: n. 10 kg Helsingin Arabianranta 2,5h
KILPAONKIJA: Turhauttavin kilpailupaikka ja miksi?
JYRI: Tulosten perusteella Loimijoki/ Joensivu Huittinen. Vaikka loimijoki kuuluu lempipaikkoihin niin tuossa paikassa parit SM:t niin penkin alle että vieläkin potuttaa J

KILPAONKIJA: Suosikki kilpailupaikka Suomessa ja miksi?
JYRI: Mustiojoki, Hinthaara Sipoossa. Monipuolinen kalasto, mutta niukka ja kaikilla välineillä voitettava kisapaikka. Siellä on myös isoja yksilöitä. Ei kisaohjelmissa ollut moneen vuoteen.
KILPAONKIJA: Isoin kalasi kilpaonkivälineillä?
JYRI: 1825g, Partilla, Saimaan kanava. ” tärppi tuli 2 minuuttia ennen loppuvihellystä J

KILPAONKIJA: Hauskin kilpaonginta kokemuksesi?
JYRI: Oikeastaan niitä on monta, mutta junnuna muistan kun Seppälän Jari tuli suoraan yökerhosta Vantaanjoella kavereiden kyydillä kamoineen ja oli hirveä uho päällä positiivisessa mielessä ja lupasi näyttää mallia miten ongitaan. No, boksit arvottiin ja Jari tuskaili kamojen kansaa mutta lupasi edelleen näyttää miten Vantaanjoella ongittaan. Kuinkas ollakaan lahnathan ne parkkeerasi juuri Jarin tontille ja taisi tulla Vantaanjoen uusi osakilpailuennätys( mulla oli vanha J) reilut seitsemän kiloa, mutta jutun hauskuus piilee siinä että kaikki jotka Jarin tuntee niin kuittailu ja tuuletus jokaisen laten jälkeen oli ihan käsittämätön eikä todellakaan heikkohermoisille J Se päivä saa mut edelleen hymyilemään.

KILPAONKIJA: Miten matokauppiaana toimiminen on muuttanut sinua kilpaonkijana?
JYRI: Ei ehkä ihan hirveesti, mutta se on ehkä monipuolistanut koko meidän lajimme syöttivalikoimaa ja siinä mielessä vienyt lajia eteenpäin että kaikilla on mahdollisuus käyttää erilasia  syöttejä. Onhan se myös tehnyt sen että pitää pysyä ajan hermoilla koko ajan niiden käytöistä etc.
KILPAONKIJA: he sanovat että LESS IS MORE(VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN), oletko samaa mieltä?
JYRI: Kyllä, pitää paikkansa varsinkin silloin kun tulokset on pienet. Ei se määrä vaan miten niitä syöttejä käyttää ja mitä kalalajia onkii.
KILPAONKIJA: Hauskin juoru mitä olet kuullut itsestäsi?
JYRI: En ainakaan onkipiireissä tulee mieleen. Kerro sinäJ

KILPAONKIJA: Kuka on mielestäsi maailman paras kilpaonkija ja miksi?
JYRI: Alan Scotthorne, monipuolisuuden takia, mutta jos tasaisuuden ja joukkueonkijaa valitsisin niin Steve Gardener tai Jacopo Falsini. Ennen mielestäni ykkönen oli Kim Milsom, mutta hän valitettavasti lopetti koko touhun.
KILPAONKIJA: Mitä olet oppinut viimeisen 12 kuukauden aikana, mikä sai enemmän kaloja sumppuusi?
JYRI: Ongi, ongi ja vielä kerran ongi, muuta kuluneet kuukaudet opettanut. Harjoitusta liian vähän ja välineiden epätasapaino näkyi myös lopputuloksissa. Nyt on sellainen tunne että olen jämähtänyt paikoilleen, tai mennyt peräti takapakkia.
KILPAONKIJA: Suosikki välineesi ja miksi?
JYRI: Kelaonki. Tavallaan sen käyttö opin ennen parttia ja aloitin sen kanssa jo 14-vuotiaana. Hyvä väline missä monissa paikoissa missä partti ei aina riitä.
KILPAONKIJA: Muita harrastuksia?
JYRI: Sähly 2-4 kertaa viikossa ja työn puolesta Gastroholic, eli kiinnostunut ruoanlaitosta ja kaikki mikä siihen liittyyJ
KILPAONKIJA: Tavoitteet kilpaonginnan suhteen?
JYRI: Saada kaksi ehjää tulosta. Treenata enemmän. Päästä taas onkimaajoukkueeseen ja joukkuemitali maistuisi hyvältä.
KILPAONKIJA: Mikä motivoittaa sinua kilpailemaan yhä uudestaan ja uudestaan?
JYRI: Kilpailuvietti, harrastuksen vaihtelevuus ja kalakaverit
KILPAONKIJA: Kuinka tärkeänä pidät "arvontaonnea"?
JYRI: Joskus saattaa ratkaista paljon mutta pidemmällä tähtäimellä ei hirveesti merkitystä, jos kisataan monta erää.
KILPAONKIJA: Mitä mielestäsi voitaisiin parantaa Suomen kilpaonginnassa ja miten kehittää Suomen maajoukkuetta(Hot topic :D)?
JYRI: Enemmän avoimuutta päättäjillä ja kuuntelisi erilaisia vaihtoehtoja ja antaisi tilaa kokeilulle. Ei jäädä jumittaa vanhoihin kaavoihin. Maajoukkue tarvitsee taustatukea, eli naisia tai miehiä pitäisi olla vähintään 1 per onkija. Naisten tila parannettava. Sinnekin pitää saada tukijoukkoja Suomen parhaimistosta. Keventää karsintataakkaa ja  ne jota haluavat panostaa menevät harjoitusmielessä  miesten karsintoihin. Nuoret maailmalle, heillekin joku porkkana että näkisivät kuinka arvostettu laji tämä maailmalla on.

KILPAONKIJA: Miten mäskit ovat mielestäsi kehittyneet siitä kun aloit niitä käyttämään?
JYRI: Enne tehtiin omia reseptejä ja kokeilun perusteella sitten löydettiin niitä salaisia reseptejä J Saven käyttö silloin vähäistä, mutta jonkin verran multaa tuli käytettyä. Nykyään valmismäskejä pelkästään ja et edes tiedä enää mitä se sisältää. Eri savityyppien käyttö lisääntynyt.
KILPAONKIJA: Miten tärkeä oikea mäski mielestäsi kilpailussa on?
JYRI: Pieni osa kokonaisuudesta. Hajut saattavat olla ratkaisevia.
KILPAONKIJA: Jos olisit Suomen Mark Downes, ketkä 6 muodostaisivat Suomen maajoukkueen?
JYRI: Lasse Laukkarinen, Jouni Lillman, Seppo Pönni, Pekka Rintamaa, Matti Sakkara ja Tero Korkeamäki
KILPAONKIJA: Kenen onkijan haluaisit vihoviimeisenä viereiseen ruutuun Suomessa? Entä ulkomailla?
JYRI: Kaikki tervetuloa! Ei hirveesti kokemusta. Haittaako se?
KILPAONKIJA: Mieluisin kalalaji onkia?
JYRI: Nykyään lahna

KILPAONKIJA: Mielestäsi Suomen tasapuolisin kilpailupaikka?
JYRI: Saimaan kanava, mut myös muut Suomen kanavat kuten Kolun kanava Ja Äijälänjoki
KILPAONKIJA: Onko sinulla ajatusta miten saisimme nuoria mukaan kilpaonkitoimintaan?
JYRI: Vaikea kysymys. Houkutella niitä nuoria perinteiseltä puolelta jos niitä vain on ja pitää niitä hampain kiinni kaikilla mahdollisella tuella. Rahaa saattaa saada eri järjestöjen kautta niiden tukemiseen. Informoida vanhempia mistä on kyse, varsinkin niille jotka ei ole kartalla tästä lajista. Yksi apu voisi olla että kysytään niiltä nuorilta jotka ovat innostuneet tällä hetkellä niin mikä heidät sai mukaan ja pysymään. Seuran aktiiveilla on tärkeä rooli.
KILPAONKIJA: Kumpi sinulle on tärkeämpää, henkilökohtainen menestys vai joukkuemenestys?
JYRI: Ilman muuta joukkue.
KILPAONKIJA: Mikä on mielestäsi suurin "jarru" Suomen kilpaonginnan kehittämisessä?
JYRI: Talvi ja pieni harrastaja määrä. Tuhlataan energiaa asioihin jotka ei välttämättä johda mihinkään. Olisi hyvä kuunnella kenttää ja antaa mahdollisuus kokeilla eri vaihtoehtoja ja sitä kautta todeta onko asia hyvä vai huono.
KILPAONKIJA: Mitä mieltä olet Suomen kisoissa käytettävistä syöttirajoituksista?
JYRI: Ihan tarpeeksi tavaraa käytössä ja samat määrät saavat puolestani olla uusilla kisa aikatauluilla. Mäskin määrää nostaisin päivän rajoituksiin.
KILPAONKIJA: Balling in vai Cupping in?
Jyri: Kolehdin keruu on ihan jees juttu.
KILPAONKIJA: Jos sinulla olisi laittaa 3000€  uuteen parttiin, mikä se olisi?
JYRI: Vaikeaa, mutta merkki uskollisena niin varmaan kallistuisin tuohon Garbolinon vapaan.
KILPAONKIJA: Onko sinulla ideoita uusiksi maajoukkuekarsintapaikoiksi?
JYRI: Kolunkanava, Äijälänjoki, Jämsänjoki, Kyröjoki, Vanha Arabianranta ja varsinkin Vantaanjoki. Ja joku järvi.
KILPAONKIJA: Mitä mieltä olet nykyisestä karsintajärjestelmästä? Pitäisikö jotain muuttaa?
JYRI: Erien määrä 4kpl ja siten että 1 neljän tunnin erä/päivä. FIPS:N säännöillä ainakin kokeiluun( kaikki kalastusmenetelmät, muuten mulle ihan sama.
Naiset ja  veteraanit karsisivat SM-kisoissa paikat. Nuoret oppivuuden kannalta karsisivat miestensarjassa.

KILPAONKIJA: Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
JYRI: Lojaali, kannustava ja fiksunlaiskaJ
KILPAONKIJA: Sana on vapaa....
JYRI: Olisi paljon sanottavaa mutta en tiedä olisiko siinä mitään järkevää. Olen huolissani siitä että kisapaikat eivät ole tarpeeksi monipuoliset vaan samoja ratoja vuodesta toiseen. Onneksi tähän on herätty. Kiitos Peksu ja Marko siitä.
KILPAONKIJA: Kenet haastat vastaamaan seuraavaksi?
JYRI:  Tero Korkeamäki niin saadaan vähän pohjalaista mmielipidettä.

Kiitoksia Jyrille nopeasta vastauksesta!

Ilmoila, taukotupa. 2-eräinen ruutukisa
















Sijoitus: Kilpailijan nimi: Saalis 1 erä: Pisteet 1 erä: Saalis 2 erä: Pisteet 2 erä: Saalis yht: Pisteet yht:
1 Pekka Rantala 4685 3 8190 1 12875 4
2 Risto Knuutinen 5355 2 7255 2 12610 4
3 Ville Lehtinen 5525 1 6625 4 12150 5
4 Vesa Kuusela 4400 4 7130 3 11530 7
5 Jarkko Nikkilä 3195 6 6535 5 9730 11
6 Seppo Pönni 2770 8 5570 6 8340 14
7 Pekka Kuusinen 2800 7 4435 9 7235 16
8 Pekka Rintamaa 2695 9 4510 8 7205 17
9 Helena Villenius 3622 5 1415 13 5037 18
10 Toni Stenberg 2030 10 4425 10 6455 20
11 Timo Hirvelä 486 14 4968 7 5454 21
12 Seija Reiman 1080 11 2835 12 3915 23
13 Anna-Maija Pohja 870 13 3217,5 11 4087,5 24
14 Heikki Villenius 900 12 0 14 900 26

Henkilöt kerroin 1,5






Henkilö kerroin 1,2














Pekka Rantala isoin kala Ahven 190g